Menneisyys palailee hieromaan suolaa haavoihin

Törmäsin vaihteeksi eilen tosi pysäyttäviin kuviin itsestäni. Ne ei ole mitään erityisiä kuvia, ihan vaan perinteisiä selfieitä, toinen silloisen duunin vessan peilistä (halusin ikuistaa hienot tehdastyöläisen vaatteeni) ja toinen otettu töiden jälkeen pihalla auringon laskiessa väsyneestä naamasta. Ne kuvat on kesältä 2012 jolloin painoin 54 kiloa ja näytin hyvin erilaiselta. Isoin ero oli kasvoissa - mun silmät näytti suorastaan valtavilta nykyiseen verrattuna (mulla näkyy lihominen heti naaman turpoamisena, joten +11kg on tehnyt musta suorastaan pullanaaman) mutta myös mun kroppa oli ihan erilainen. En näyttänyt siltä, että saumat on ratkeamassa hetkenä minä hyvänsä ja mun käsivarsissakin näkyi selvä lihaserottuvuus.

Mä en tajua, miten vajaassa kolmessa vuodessa on voinut muuttua niin paljon. Tai siis totta kai tiedän miten, mutta kyllä se silti harmittaa. Tuolloin olin muutenkin toki erilaisessa elämäntilanteessa mutta tuo työ auttoi kyllä asiaa. Pyöräilin joka päivä töihin ja takaisin sen puolen tunnin matkan ja töissä tein hohdokasta liukuhihnan tuijottamista kuumassa tehtaassa. Tuijottamisen lisäksi pakkasin tuotteita käsin, nostelin ja kanniskelin muovilaatikoita ja kävelin tehtaassa työpisteeltä toiselle. Onhan tuossa vähän eroa siihen, että asuu parin sadan metrin päässä työpaikastaan ja istuu koko päivän perseellään vastailemassa puhelimeen ja sähköpostiin.

Ensi kesä tulee olemaan jälleen erilainen tapaus, koska jään mitä todennäköisemmin työttömäksi ja muutan pois tästä kaupungista (ja vaikka saisinkin jollain taikatempuilla töitä täältä, muutan silti pois tästä työpaikan vierestä) eli en tiedä mitä tulevaisuus tulee tuomaan mukanaan. Nyt on kuitenkin kevättä vielä jäljellä ja mulla alkaa olla mittä täynnä tähän heikkouteeni.

Mä en yksinkertaisesti tiedä millä saisin tämän homman toimimaan kun olen tällainen heikko luuseri joka luovuttaa yksinkertaisimmankin suunnitelman kanssa. Olen pääsiäisenä menossa porukoille mikä tarkoittaa taas mättöorgioita. En aio mitenkään erityisesti kituutella ennen sitä, mutta päätin että "vahdin syömisiäni" nyt kirjaimellisesti ottamalla kuvan kaikesta mitä syön, koska niin iso osa mun syömisestä on sellaista tylsyyteen mättämistä ilman mitään ajatusta. Sitä varten on oikein appikin nimeltään TwoGrand, mikä tietenkin tekee hommasta mielekkäämpää.

Koitan myös panostaa liikunnan harrastamiseen, jos olisi helpompaa muokata kroppaa timmämmän näköiseksi kuin varsinaisesti pudottaa painoa.